Seuran historia

Artjärven Ahjon lyhyt historia

Maaliskuussa 1931 kokoontui joukko innokkaita urheilumiehiä opettajien Oskari Louhimon ja Jalmar Vanhalan johdolla perustamaan uutta urheiluseuraa. Perustettiin V. ja U.- seura Artjärven Ahjo. Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Oskari Louhimo. Nimi saatiin rekisteröityä vasta v. 1945, sillä Ahjo- nimisiä seuroja oli toiminut sekä Säkkijärvellä, että Pyhäjärvellä.

 

Suojeluskunnan toimesta rakennettiin Vuorenmäelle urheilukenttä. Vihkiäiskilpailut pidettiin v. 1934. Artjärveläisistä parhaat Heimo ja Uuno Kalliola edustivat Lahden Urheilijoita ja keskimatkojen juoksijalahjakkuus Veikko Tuominen Lahden Ahkeraa. Paikallisista kilpailuissa menestyivät  Juoksijoina Uuno Eerola, Severi Suomi ja Oiva Virvelä, ”loikkalajeissa” Jalmar Vanhala ja heitoissa Esko Savela, Sulo Rajamäki sekä keihäsmies Erik Sjöstrand.

 

Siirtolaisten mukanaan tuoma urheiluseura ”Vahvialan Kiista” liittyi v. 1953 ”Ahjoon”. Vasta nyt ”Ahjo” nousi seuraksi, joka herätti laajempaakin huomiota.

 

V. 1960 seura pystytti hyppyrimäen Kinttulan metsään. Pari vuotta aikaisemin oli päätetty puuhasta ja alettu kerätä talkoilla puita. Mitään tunnettuja mäkikotkia ei kuitenkaan Artjärveltä löytynyt. Kun rakennelmat lahosivat vaarallisiksi, ne purettiin.

 

Yleisurheilijoista nimekkäin on ollut Marja-Leena Koskelainen. Hän saavutti toistakymmentä piirinmestaruutta. Ikämiesten suunnistusjoukkue, Lauri Anttolainen, Tauno Hämäläinen ja Helge Sipiläinen, voitti Suomen mestaruuden v. 1960



V. ja U.seura Artjärven Ahjon puheenjohtajat:

1931-1932                           Oskari Louhimo

1933-1934                           ei tietoa

1935-19347ja 1948            Severi Suomi

1939-1940                          ei nimetty

1941-1946                           Aaro Norjava

1947                                   Antero Pääkkö

1949                                   Matti Vanhanen

1953-1954 ja

1961-1962                           E.A. Koskelainen

1955-1960                         Tauno Hämäläinen

1963-1964                         Jorma Isotalo

1964                                   Ylermi Kihlakaski

1965                                   Erik Berg

1967-19790                       Arvo Rautaoja

1971 ja 1984                       Pentti Pöllänen

1972-1974 ja

1978-1981                           Antti Fabritius

1975-1977                           Eero Väisänen

1982-1983                          Mauno Hyypiä

1985-1987                          Matti Pitkäkangas

1988-1989                          Jukka Rutila

1990-1996                          Kari Vallinkoski

1997-1999                          Kari Koskimaa

2000-                                 Juha Aalto

 

 

 

Lähde: Luonnollisesti Artjärvi, Antero Antin 1997