Vuosi 2023 Ahjolaisittain

Kiitos hyvästä menosta: Artjärven Ahjo kiittää vuodesta 2023!

Hei kaikki Ahjolaiset!

Kun vilkaistaan vähän taaksepäin, huomataan, että vuosi 2023 oli aika kiva. Artjärven Ahjo haluaa kiittää jokaista, joka oli mukana tekemässä tästä vuodesta sellaista kuin se oli. Saimme ylläpidettyä seuran perinteitä, ja myös edistettyä toimintaa. Osallistujia riitti, vaikka kylä jatkuvasti pieneneekin. Hienointa on nähdä, kuinka moni kylämme nuorista on innokkaita liikkumaan, ja monet heistä omaavat paljon potentiaalia urheilussa!

Kiitos Ahjolaisille, vanhemmille, talkoolaisille ja yhteistyökumppaneille:

Iso kiitos kaikille teille, jotka olitte osana Ahjon menoa kuluneena vuonna. Kiitos nuorille ja vanhoille urheilijanaluille, jotka jaksoivat osallistua tapahtumiin hymyissä suin. Kiitos vanhemmille, jotka ovat antaneet lapsilleen mahdollisuuden urheilla, ja ovat kuskanneet heitä ympäri kyliä sen vuoksi. Kiitos talkooväelle ja yhteistyökumppaneille - ilman teitä emme pystyisi järjestämään Kesäillan Kympin tapaisia koko kylälle tärkeitä tapahtumia

Mitä ensi vuonna:

Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Lähtökohtaisesti jatketaan samalla paletilla, mutta koitetaan silti kehittyä myös vuonna 2024. Kesäillan Kymppiä koitetaan parannella viime vuodesta vieläkin kivemmaksi. Uusi MyClub -seurasovellus otetaan käyttöön vuoden alussa, ja se tulee auttamaan huomattavasti seuran hallinnoinnissa. Toivottavasti myös koulun ja Ahjon yhteistyötä päästään syventämään, jotta liikuntamahdollisuudet lapsille parantuisivat entisestään. Perinteiset yhteistyöt lähikuntien seurojen kanssa jatkuvat, ja toivottavasti saadaan myös jokunen uusi tapahtuma sitä kautta. Koitetaan myös kuunnella enemmän kyläläisten palautetta ohjelmaa kehittäessä. Teimmekin kaikille kyläläisille ja Ahjolaisille kyselyn Artjärven liikuntamahdollisuuksista, ja toivoisimme mahdollisimman monen vastaavaan siihen! Kyselyyn pääset vastaaman TÄSTÄ.

Kaikille mahdollisuus mukanaoloon:

Ahjon ollessa talkoovoimilla pyörivä seura, on sanomattakin selvää että tekijöitä tarvitaan aina. Toiveenamme olisikin, että vuonna 2024 saisimme Ahjon toimintaan mukaan mahdollisiman monta uutta kasvoa. Seuran lisäksi siitä hyötyisi koko kylä. Mitä useampi aktiivi saadaan mukaan, sen enemmän me saadaan tarjottua liikuntamahdollisuuksia kyläläisille ilman, että siitä koituu liikaa työtä yksittäisille ihmisille. Samalla saadaan ylläpidettyä Artjärveläistä kyläyhteisöä väestön aina vaan vähentyessä. Eikä tarvitse olla mikään supertaituri tai urheiluasiantuntija päästäkseen mukaan, vaan kaikki ovat tervetulleita ja jokaiselle löytyy jotain itselle sopivaa!

Siinä oli paljon luettavaa ja pohdittavaa varmasti jokaiselle. Kiitos kuitenkin vielä kerran kaikille. Olette mahtavaa porukkaa, ja ensi vuodesta tulee vielä parempi. Aloitetaan työt tammikuussa taas, ja nähdään isommalla porukka viimeistään 24. helmikuuta, kun legendaarinen Kuutamohiihto tekee odotetun paluun!✨

Liikunnantäyteisin terveisin,

Artjärven Ahjo

Seuraava
Seuraava

Ahjon kesä 2023 -urheilun iloa koko kesän, koko kylälle!